
KIRJA
Ryhmä toimivaksi (2022)

Kirjoitin Ryhmä toimivaksi -kirjan, koska näin opettajan työssäni, miten suuri vaikutus ryhmän toimivuudella on sekä oppimiseen että hyvinvointiin – ja miten usein se jää koulutyössä liian vähälle huomiolle. Yhä uudelleen näin, miten paljon voidaan saada aikaan pelkästään sillä, että ryhmän toimintaa vahvistetaan tietoisesti ja johdonmukaisesti.
Kirja syntyi kokeiltuani yksinkertaisia vuorovaikutusharjoituksia omien opetusryhmieni kanssa vuosien ajan. Vuorovaikutusharjoituksen ja luottamuksen vahvistamisesta seurasi monia myönteisiä ilmiöitä: oppilaiden välinen luottamus vahvistui, yhteistyö helpottui ja ilmapiiri muuttui myönteisemmäksi. Myös oma työni opettajana alkoi tuntua merkityksellisemmältä ja palkitsevammalta.
Kokosin oivallukseni, vinkkini sekä yli 150 harjoitusta yksiin kansiin ryhmäyttämisen avuksi, jotta toiminta olisi opettajalle helppoa aloittaa.
Ryhmäyttäminen ei ole vain kiva lisä, vaan se on yksi koulun tärkeimmistä hyvinvointiteoista – perusta, jonka päälle oppiminen rakentuu. Kun jokainen ryhmän jäsen kokee olevansa merkityksellinen osa ryhmää, keskittyminen ja yhteistyö helpottuvat
ja ilmapiiri muuttuu myönteisemmäksi. Samalla myös opettajan työ helpottuu ja saa enemmän merkityksellisyyttä. Ryhmäyttäminen ehkäisee myös monia ongelmia, kuten yksin jäämistä, kiusaamista ja liiallisia poissaoloja.
Ryhmä toimivaksi oli ilmestymisvuonnaan kustannusyhtiönsä (Santalahti-kustannus) myydyin kirja, ja sitä käytetään laajasti opettajankoulutuksessa oppikirjana eri puolilla Suomea. Olen kiitollinen siitä, että se on saanut olla mukana muuttamassa suomalaista kouluarkea toimivampaan suuntaan – ja toivon sen tukevan myös sinun työtäsi.
Tilaa kirja alennushintaan täältä.